rkoski Mahdollisesti hyödyllistä tietoa

Pieni tuhoamisopas

Nuorena poikana itsekritiikkini ja älyni oli niin vähäistä, että saatoin matkia Johnny Weissmullerin jodlausta, mutta nyt se kuulostaa yhtä kovalta kuin sveitsiläinen fondue. Suomalaisen miehen tekojen kuuluu kuulua ja vain juopoista lähtee kovaa ääntä. Käsittelen tässä kirjoituksessa joitakin yksinkertaisia menetelmiä, joiden toteutuksesta sekä lähtee ääntä että ovat näyttäviä.

 

Kannonkaivuu

Pihassa olevat kannot ovat ärsyttäviä, mutta niitä kannattaa aina pitää jonkun verran pahan päivän varalle. Kadehdin suuresti naapuriamme, jolla on melkein kokonainen metsä tontillaan. Niistä puista syntyisi puhdetta loppuelämäksi, jos säästeliäästi purkaisi raivoaan.

Ensimmäisen kantoni kanssa menettelin taitamattomasti. Kaivoin juuria esille niin paljon, että ne pystyi kirveellä katkomaan yksitellen maan pinnan alapuolelta. Se oli noin 30 cm halkaisijaltaan oleva hyväkuntoinen tammi. Aikaa taisi kulua kokonainen työpäivä.

Parina viime kesänä olen saanut viihdyttää itseäni seuratessani erään toisen naapurin kannonkaivuuta. Ne ovat olleet noin 45-senttisiä mäntyjä. Viihdettä sai ensimmäisellä kerralla vielä toisenakin päivänä ja lisäksi isäntä sai oivan tekosyyn ostaa moottorisahan. Siitä lähtee mainion miehekäs ääni. Seuraava hoitui parempien lisävarusteiden ja rutiinin avulla valitettavan nopeasti.

Naapurin isännän työnäyte. Huomaa kirveellä katkaistut juuret. Toisella puolella leikkuujälki on tasaisempi moottorisahan jäljiltä.


Menetelmiä pitää kuitenkin kehittää ja tässä vanha periaate, hajoita ja hallitse, on oiva apu. Noin 20-senttinen jo hieman laho koivun kanto oli uusien suunnitelmien kannalta väärässä paikassa. Ensin kirves asetetaan tarkasti kannon keskelle ja toisen kirveen hamaralla taotaan ensimmäisen vastaavaa. Siitä lähtee mainion miehekäs ääni ja voimaa lisäämällä sekä ensimmäisten iskujen jälkeen siirto käyttämään molempia käsiä toisessa kirveessä vain lisää nautintoa. Taottava kirves on hyvä asettaa siten, että varren pää on melko korkealla. Näin se ohjautuu lopulta osittain ulos kannosta ja kannon keskelle jää tilaa kiilalle, jolla lopullinen murtuma saavutetaan. Se on ihana rusahdus, kun kanto on kahtena osana. Toistetaan edellinen, mutta asettaen kirveen terä 90 asteen kulmaan murtumaan nähden. Nyt kanto on jo neljässä osassa, niin kuin myös sen vastustuskyky jatkosuunnitelmien suhteen. Otamme käyttöön rautakangen. Tämä tosimiesten keihäs on riittävän tukeva vipuvarsi, jolla nostamme kannon osa kerrallaan ylös juurien vain rusahdellessa nautinnollisesti. Viimeinen neljännes tuottaa ongelman. Aiemmin viereinen neljännes toimi tukena neljännestä nostettaessa, mutta nyt se yllättäen katosi. Poistamme ongelman halkaisemalla sen ja taas mennään. Viimeinen kahdeksasosa on jo suorastaan peloissaan, kun lopetamme sen tuskat vääntäen kiskaisemalla hanskakädellä ylös ja heitämme muun voittosaaliin seuraksi. En kehtaa Tarzanin tapaan tokaista: "greegah bundolo!", mutta vähän mieli tekisi.

Menetelmällisesti kaivettu kanto.

 

Pinnatuoli

Pinnatuoli on se perinteinen puinen tuoli, joita kaikki ovat nähneet. Sen heikkouden paljastaa sen yleisin vika; sillä keikutaan eli istutaan vain kahdella tuolin jalalla sillä seurauksella, että liimaukset tai puu pettää. Jos vaurio on liian suuri ja tuoli muutenkin huonossa kunnossa, on sen loppu pelkkää käsityötä, työkaluja ei tarvita. Tavoite voi olla pienentää roskan viemää tilaa tai tehdä polttopuuta. Suoritus tehdään kehittämälläni kahden otteen menetelmällä. Suorituspaikka voi olla esimerkiksi kellari tai autotalli, jonka lattiassa ei pienet kolhut haittaa.

Ensimmäinen ote: Tartutaan yhdellä kädellä selkänojan keskiosaan ja nostetaan tuoli siten, että se asettuu painovoiman mukaisesti etujalat alimpina. Tuoli isketään alustaan, jolloin sen etuosa murskautuu irti. Tästä hieman jalostettu ote on tarttua selkänojan laitaan yksi kerrallaan ja iskeä tuoli alustaan yksi etujalka edellä, jolloin etuosan jatkokäsittely helpottuu. Näin hienosteleva tyyli ei tosin sovi suoraviivaiseen makuuni.

Toinen ote: Jäljellä on selkänojan ja takajalkojen muodostama kokonaisuus. Mikäli tuolin muita osia on siinä vielä kiinni, ne on hyvä poistaa. Toinen takajalka asetetaan alustan suuntaiseksi jalan alle, tartutaan ylempään takajalkaan kädellä, jolla nykäistään riittävällä voimalla kokonaisuus vähintään kahteen osaan. Toinen vaihtoehto on soveltaa ensimmäistä otetta.

Näiden otteiden jälkeinen jälkihoito vaihtelee tuolista toiseen, mutta on yleensä ripeä. Takajalat, jotka jatkuvat selkänojan reunoina, ovat liian pitkiä sellaisenaan uuniin. Ongelma ratkeaa astumalla painokkaasti niiden keskiosaan, kun ne ovat päistään tuettuna. Etujalat voivat vielä olla yhteydessä toisiinsa, jolloin uusitaan toinen ote. Tämän jälkeen tuolin osia on korkeintaan kaksi samansuuntaista kiinni toisissaan ja niihin sovelletaan ensimmäistä otetta.

Täyspuinen peiliovi

Jos nyt luulette, että esittelen taas menetelmän, on minun tuotettava pettymys. Tämä kertoo, minkä takia otin peilioven sijaiskärsijäksi.

Asuin viimeisenä vuokralaisena rintamamiestyyppisessä talossa, joka oli saanut purkutuomion. Pian muuttoni jälkeen talon oli ostanut Turun kaupunki, joka lupasi kaikille asukeille uuden asunnon. Minä olin kranttu ulkoilevan kissani takia ja siksi viimeinen. Tosin nautin siitä kesästä, kun saunan lämmitykseen oli puuta koko talo.

Kaikki alkoi ruotsalaisesta lyhytelokuvasta, jossa lomalla oleva sotilas oli rakkaansa kanssa keksinyt kutupaikaksi rannalla olevan vajan, joka ilmeisesti oli tarkoitettu vaatteiden vaihtoa varten. Ilkikurinen poikajoukko telkesi oven. Pojat ilkkuivat ja tirkistelivät yksinkertaisen lautaseinän oksien rei'istä sekä lautojen raoista. Sotilaalla olisi pian kiire palata varuskuntaan, mutta pojat vain jatkoivat kiusaamistaan nuoren parin istuessa penkillä samalla kun raivoni nousi ja nousi. Saatanan nyhverö ja idiootti, ota se penkki ja käytä sitä muurinmurtajan tapaan. Murra seinä lauta kerrallaan ja tähtää rungon pystypalkkien väliin tarkasti keskelle. Laudathan eivät ole edes pontattuja eivätkä siis tue toisiaan. Helppoa kuin mikä.

Sen turhan oven kohtalo oli sinetöity enkä edes viitsinyt ajatella menetelmiä ja mekaniikkaa. Eikä täyspuisia peiliovia kannata muutenkaan rikkoa, paitsi ehkä purkutalossa.

 

Greegah bundolo!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Juha Urosen blogissa on hieman erilainen versio pinnatuolista, joka on siellä hyvä kokonaisuus yksinään: http://juhauronen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/1...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

En voi vielä kertoa kirjoituksen inspiraation lähdettä, koska se tarina on laaja ja vielä hieman kesken. Sen pitäisi päättyä reilun kahden viikon kuluttua, mutta kirjoitukseen on koossa vain fragmentteja, joita niitäkin joutuu todennäköisesti muokkaamaan. Siitäkään minulla ei ole varmaa käsitystä, kuinka laajana sen kirjoitan, mutta sillä tarinalla on merkitystä ja sen takia se pitää kirjoittaa. Tässä vaiheessa voin vain sanoa, että kyllä kirjoittaminenkin rauhoittaa, aina ei tarvita kantoa.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Tuosta Tarzan jodlauksesta...
Oletko kokeillut jos esim keskellä päivää jossain kauppakeskuksessa ottaisit ja avaisit hieman ääntä?
Voi olla ettei ääni enää kanna kuten lapsena mutta vaikutus kanssaihmisiin voisi olla kuin Mastercard - Priceless

Tai no juu olet kyllä oikeassa kaikki vain luulisivat
että olet nauttinut sen legendaarisen yhden liikaa

Mikähän muuten tuossa tuhoamisessa oikeasti viehättää
Olen ollut purkufirmassakin töissä ja kun huitoi sellaisella henkilökohtaisesti minulle valmistetulla 30kg lekalla niin...
Valehtelisin jos väittäisin etten aina silloin tällöin nauttinut

Toinen mikä nousee mieleen olleen hieman offtopic on
Miten ihmeessä jotkut (kuten minä) saavat kaiken rikki
Joskus tuntuu että Lindholmin Taavin mainostama
"pieni ja hento otekin" riittää...ja rikki on
Omalla kohdalla hieman helpottaa että osaan myös korjata...

Tarinaan on siis tulossa jatkoa vielä
Lisäätkö tähän kirjoitukseen vai jatkuuko uudessa?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Noihin äänialakokeiluihin ja joihinkin muihin toilailuihin, joita lapsena teki, on ainakin yksi hyvä alibi: lapsi. Aku Ankka -puhetyylin opin aikoinaan itse lapsena ja oli se aika jännää huomata, että se oli edelleen helppoa, kun ensin vähän tapaili. Niin ja se alibi oli noin yksivuotias lapsi, jonka hymy oli todella näkemisen arvoinen ja poisti täysin epäilyt, että minut pitäisi siirtää pehmustettuun huoneeseen. Jodlaamiseen lapsi ei ehkä alibina käy kuin korkeintaan isälle ja mieluusti vähän eristetymmässä paikassa, en tiedä, en ole kokeillut.

Minulle tuhoaminen tai rikkominen on mielenkiintoista mekaniikan kautta. Aikoinaan mm. sitä opiskelin tekulla ja vaikka minusta ei sitten tullutkaan koneensuunnitelijaa papereista huolimatta, niin olen sitä oppia hyödyntänyt. Tunsin mekaniikkaan viehtymystä jo teininä ja tekun jälkeen suunnittelin sekä valmistin joitakin melko erikoisia huonekaluja itseopiskellen samalla jonkinlaiseksi puusepäksi. Edelleen rakennus- ja remontointipuuhassa siitä on ollut hyötyä. On varsin hyödyllistä tietää erilaisten rakenteiden heikot kohdat, sekä suunnittelussa että mahdollisessa purkamisessa tai rikkomisessa.

30 kg lekan kanssa ei paljon opi, sillä mennään. On paljon opettavaisempaa käyttää vähäisempiä tehoja kohdistamalla ne oikein ja tarkasti. Toki järeillä kaluilla on paikkansa. Kirveen hamaraa minä käytän runkonauloille enkä mitätöntä vasaraa (ilmeisesti vähän huono se halpisrunkonaulain, jonka ostin, kun pitää aika usein iskuvoimaa täydentää). IT-hommissa olen oppinut, että jokaiseen hommaan löytyy oma erikoistunut työkalunsa ja aika paljon aikaa kannattaa käyttää niiden valintaan. Usein kuitenkin yleistyökalu, jota on tottunut käyttämään, ja jos se soveltuu, on tilanteeseen sopivin.

Ihan uudessa ja erilaisessa.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Totta muuten tuokin että voiman kohdistaminen tiettyyn paikkaan voi tehdä isostakin esineestä hetkessä romua
Siinä on sitä löytämisen riemua jos tuhotessa etsii ja löytää kohdan josta pienellä vaivalla saa purkamisen alkuun

Tuo leka oli nimenomaan enemmänkin jo nautinnollinen tapa tehdä töitä
Tiesi että homma toimii
Tosin kyllä siinäkin oppi katsomaan mihin kohtaan osuessa tulee helposti sekä nopeasti selvää jälkeä

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Tuosta tulikin, Juha, mieleen se legendaarinen Aku Ankka purkumiehenä. Todella opettavainen tarina pikkupojalle. Erityisesti muistan, kun Aku kaivinkoneen ja nosturiauton yhdistelmän tapaisella takoi isolla rautakuulalla rannikkolinnaketta tarkoin tähdätyin iskuin. Rautakuula kuitenkin mureni lopulta herneen kokoiseksi ja linnake seisoi hievahtamatta paikallaan. Epätoivonsa hetkellä Aku kuitenkin huomaa kuunnella rakennelman sisäisiä jännityksiä. Hän ottaa puhallusputken ja työntää rautakuulan rippeet siihen, ampuu tarkasti tähdäten ja koko linnoitus liukuu mereen.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Asiaa! Hieman tässä vaan huolestuttaa se, että sanoit siirtyneesi sähkötupakkaan. Syö jonkin verran miehekkyyttä. Kun ilman paitaa kirves kädessä touhuaa pihamaalla, suupielessä pitää roikkua aito nortti!

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Nortti on kouluja käymättömän vaihtoehto. En tosin ole käynyt Seppo Hildenin mainitsemaa sikarikoulua, koska olen itseopiskelijatyyppiä. Savukkeiden huonouden opin juuri sikarien avulla. Niiden jälkeen savukkeissa maistui pahalta paperi ja joissain kevytsavukkeissa ei edes se. Sikareista ei siis ollut paluuta, mutta piipun polttoon pystyi etenemään. Nuuskaakin Ruotsin käyneenä kokeilin, mutta vain niitä annospusseja. Ne syövät aika nopeasti ikeniä eikä niitä voinut käyttää niin pitkään, että tapa olisi muodostunut. Olivat ne silti oiva lohtu pitkällä bussimatkalla, elokuvissa ja muissa vastaavissa, joten hätävarana nuuska-annospussit ovat olleet pitkään. Myönnän kuitenkin luovuttaneeni tällä saralla, irtonuuskaa en kokeillut. Nikotiinipurkankin jälkeen jäi samanlainen olo, ei jaksanut leuat jauhaa.

Piipun valinta on taidetta. Päädyin Dollar-piippuihin kuivien savujen kannattajana. Se mehumaija poimii kosteuden savusta talteen tehokkaasti ja Dollar-piipusta voi lorauttaa tupakkatervan kyllästämää lientä usein, mutta piipun rakenteen ansiosta neste ei päädy suuhun, jos riittävän usein liemet poistaa. Näiden ruskeiden ja tahmeiden liemien kanssa lotraaminen on mainiota valmistautumista seuraavaan vaiheeseen. Voi vain kuvitella, mitä savusta keuhkoihin jää.

Onko se miehekästä tervata keuhkonsa? Siitä tulee keuhkoahtaumatauti. Et saa enää kunnolla henkeä ja lopulta kuljet happipullo ja -naamari mukanasi. Voit myös saada keuhkosyövän eikä sekään kivaa taida olla vaikka läheltä moista en ole nähnytkään. Kurkunpäänsyöpä on toinen mahdollisuus ja sellaisen lopputuloksen muistan lapsuudestani. Vähän niinkuin Aku Ankka -puhe, vaatii opettelemista ja kuuntelijalta tarkkaavaisuutta, mutta kyllä siitä selvää saa. Tapauksesta on niin kauan, että olen hieman epävarma väittäessäni, että sitä puhutaan röyhtäilemällä.

Onko miehekkyttä se, että toimii tyhmästi tutkimatta vaihtoehtoja vai se, että tutkii ja valitsee parhaimman pysyen päämäärässään ja vaatimuksessaan: minä haluan nikotiinia. Olen päätynyt sähkösavukkeisiin pitkällisen vertailun kautta ja kun niihin tottuu, ei paluuta ole. Seuraavaa vaihetta en vielä tiedä.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Juu nortti on ehdottomasti oppimattominen vaihtoehto :D
Ilmankos itsekin vaihdoin hieman kevyempään kun keski-ikäisenä viimein hommasin toisen asteen tutkinnon

Ei no itseasiassa ei keuhkot enää kestäneet jatkuvaa nortin polttelua
Minulla kun helposti palaa 40-60 savuketta päivässä

Sähkötupakkaa olen harkinnut lähinnä sen takia että saisi poltella rauhassa ilman että joku tupakanvastustaja on valittamassa
Olen kylläkin ns huomaavainen tupakoitsija ja koetan poltella siellä mistä siitä ei ole muille haittaa
Vähenevät vain moiset paikat kokoajan ja en ole lotossa voittanut että saisin oman saaren missä voisi tuprautella paheellisesti

Piippu on itseasiassa loistava
Itse luovuin armeijan jälkeen kun kasvatin tukkani takaisin pitkäksi alkoivat julkisella paikalla poltellessa ongelmat...

Kukaan...Tarkoitan ei kukaan meinannut uskoa että siellä paloi vain Kilta...Jopa poliisit pysäyttivät kerran kadulla ja tutkivat mitäs siellä hipin piipussa savuaa
Heille oli jotenkin hirveä pettymys kun se oli vain piipputupakkaa :)

Mutta se offtopicista...

Miten oletko koskaan purkanut niin varovasti että niistä on voinut sen jälkeen rakentaa uutta
Itse rakensin parista isohkosta kaapista tämän oman studio/tietokone/soittohuoneeni ja tuli aivan loistava
On hyllyä, pöytää ja kiinnikkeitä sekä juuri sopivasti tilaa luoda

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Minä ilmeisesti olen niin kunnollisen näköinen, että majakanvartijaksi minua on kutsuttu parran ja piipun takia, ei mitään hippiepäilyjä. Taisi olla viime vuonna, mutta kuitenkin ihan lähiaikoina, kun tuli bussipysäkillä toinen piiputtelija kysymään mieltymyksistäni tupakkalajien suhteen. Se alkaa olemaan niin suuri harvinaisuus, että se kiinnostaa ja riittää puheenaiheeksi.

Pinnatuoleja korjatessa on usein pitänyt irroittaa toinenkin liimasauma, jotta ensin murtuneeseen saa kunnolla liimaa. Aika herkästi tulee kuitenkin lisävahinkoa.

Yksi niistä huonekalukokeiluistani rakentui vanhan matalan kaapin ympärille, mutta sitä kaappia en purkanut yhtään. Se oli hyvin erikoinen. Taivutettua vaneria ja neljännesympyrän mallisia hyllylevyjä. Erikoisin osa taisi olla kahdeksasosaympyrän muotoinen vetolaatikko.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Tuota nuuskaa tuli itsekkin harrastettua vuosia. Nyt hain juuri muutama päivä sitten Champix-reseptin lääkäriltä. Siinä mielessä pieni tuhoamisopas tulikin kenties kuin tilauksesta.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Jooel, älä ainakaan itseäsi tuhoa: http://en.wikipedia.org/wiki/Varenicline#Depressio...

Tuli erään toisen kirjoituksen kommentoinnissa mieleen, että tupakointi tai nykyään höyrystys taitaa minulle olla enemmänkin vain tapa pitää tauko kuin riippuvuus. Pitää tilata nikotiinitonta nestetta ja testata.

Pitää kokeilla omia rajojaan. Sitä se chilin kanssakin on. 6,4 miljoonan scovillen tahnaa kieleen.

Jouko Koskinen

Sähkötupakka on järkevä vaihtoehto - se antaa paljon lisää elinvuosia kun pilkot kaivinkoneen ylöskaivaman vanhan öljysäiliön rälläkällä paloiksi jotta voit viedä ne romikseen peräkärryllä.

Sillä vetoautolla voit lähettää muijan ja pojan turvaan saunakaljaa ostamaan.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

On se muutenkin kätevä. Sillä ei voi sytyttää tulipaloa. Se sammuu käyttämättömänä heti eikä niitä viimeisiä savuja tarvitse kärsimättömänä imeskellä epäoptimaalisesti saapuneeseen bussiin astuttaessa, kun tumppia ei kehtaa tehdä. Eikä tarvitse aikailla tupakan loppuun polttamisen takia Byggmaxin noutopihalta sisään siirtymisessä, kun putiikin ainoa myyjä on tarkistanut kuorman. Muita etuja ei nyt tule mieleen, kun on jo niin tottunut. Ei mutta vielä yksi - ei näytä dorkalta.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tähän väliin on pakko tuupata kertomus byrokraattien ajatusmaailmasta. Tarina on tosi, itse olin paikalla todistamassa. Ei siis mikään tutun tutulta kuultu kaupunkihuhu.

Joskus vuonna miekka ja kirves olin hetken aikaa töissä Tampereen kierrätyskeskuksessa. Samassa tilassa toimi ns. materiaalikeskus. Tuohon keskukseen kerättiin kaikkea kierrätyskelpoista roinaa, jota koulut ja päiväkodit voivat hyödyntää maksutta askartelutarpeisiin.

Palvelu oli suosittu, ja etenkin rikkinäiset pienkoneet, kuten puhelimet, rikkinäiset kamerat yms olivat todella kysyttyä tavaraa. Itsekin lasten kanssa työskennelleenä tiedän, että tuollainen roina on lapsille mieluista tavaraa. Anna lapselle toiseen käteen rikkinäinen puhelin ja toiseen ruuvinmeisseli. Voi sitä riemua!

Sit muutama kaupungin virkamies keksi, että sehän voi olla vaarallista. Nämä virkamiehet meinasivat ihan tosissaan palkata teknikon, joka purkaisi nuo laitteet lapsille valmiiksi.

Siis että tenaville eteen kasa ruuveja ja muttereita ja sit kerrotaan, että tämä oli joskus puhelin:o/

Ihan maallikkoina tiesimme itsekin ettei lapselle voi antaa kuvaputkitelevisiota purettavaksi. Mutta maallikkohan ei tietenkään mitään ymmärrä...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Tämä on tietysti kaupunkilegenda, mutta hauska. Epäpätevä korjausmies avasi TV:n takakannen ja sörkki ruuvimeisselillä. Suurjännitepuolella syttyi valokaari ja korjaaja lennähtää pyllylleen. Meisseli oli hitsautunut kiinni ja TV toimi saatuaan puuttuvan osansa.

Muistelen tuon suurjännitteen olleen luokkaa 10 - 20 kV. Sähkötuolissa on 20 kV. Kondensaattorit säilövät jännitteen pitkään. Aikoinaan, hyvin kauan sitten TV-korjaajat tekivät kotikäyntejä ja usein kertoivat vaarasta, mutta nuoremmat ihmiset eivät todennäköisesti tiedä tuosta.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuohon aikaan kaikki aikuiset tiesivät tuosta vaarasta. Nykynuoret eivät ehtä tiedä, mutta harvoin he edes näkevät kuvaputkitelkkareita.

Me jaoimme lapsille todellakin vain lankapuhelimia, kameroita yms, jotka kaikki tiesivät vaarattomiksi.

Sekin ilo olisi pitänyt ottaa lapsilta. Niin, ja mistä löydät teknikon, joka tahtoo työkseen purkaa vanhoja vekottimia?

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Toi oli hyvä tarina TV-korjaajasta. Minä diggailen enemmän roisista huumorikielistä ja itsekin kirjoitan huimia tarinoita.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Uudenkaupungin Bonk-museossa oli pienehkö paja, ainakin noin 5 vuotta sitten, kun siellä kävin, joka oli tarkoitettu lapsille bonk-henkisten rakennelmien tekoon. Käyntini ei ollut sesonkiaikaan, mutta minulle jäi mielikuva, että sesongin aikana siellä olisi ollut ohjattua väsäilyä. Lapsia ei ollut mukana, joten minun silmiini se ei näyttänyt mitenkään inspiroivalta tai mielenkiintoiselta, lähinnä vanhaa purettua mielenkiinnotonta romua.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Kokemuksesta tiedän, että lapset tahtovat yleensä purkaa, ei koota.

Leegot on sit ihan kokonaan toinen juttu.

Seppo Hildén

Raimo, oikein tuli hyvä mieli kun joku kirjoittaa fyysistä tekstiä. Kannonkaivuu ja puutyöt kiilalla ja lekalla, siitä ei enää kirjoitusaihe parane.

Kevyttä on Kyrön mielensäpahoittajat sinun tekstiisi verrattuna.

Olen itsekin joskus kantoja maasta repinyt ja juurten katkominen on juuri sitä itseään.

Itselleni on kuitenkin jäänyt nuoruudesta mieleen jokakeväinen kymmenen motin koivuhalkojen urakka. Isä osti aina halvalla halot ja siksi ne oli niitä oksaisempia ja sitkeimpiä. Pelkällä kirveellä lyötäessä kuului niissä puissa vain pilkkaava losahdus ja energiaa kului saatanasti irrottaessa kirveen terää puusta. Eikä mitään tietoakaan puun halkeamisesta. Puukiiloilla piti lopulta suurin osa halkaista. Siinä halko ja minä otettiin monesti mittaa toisistamme.

Joskus harvoin oli pakko antaa periksi ja heittää täysin toivoton tapaus halkaistujen joukkoon kun alkoi sitkeys liikaa vituttamaan.

Halonhaakkamisessa pidän itseäni kuitenkin aika hakana. Kirves sopii käteeni kun...kun...no sanotaan nyt vaikka kirves halkojalla.

Eikö ollut muuten aika osuva vertaus, mitä.

Ja sitten Raimo lisäinfoa noihin pressiklubin sikari- ja kossukouluihin. Ne oli tosiaan noilla nimillä. Alkon vetäjä piti yhtenä iltana tuon kossukoulun, jossa esiteltiin kossun historiaa Rajamäellä ja miten se valmistetaan. Ainoa etikettimoka oli siinä, kun illan päätteeksi saimme maistaa oikeaa kossua lasista mutta lähtiäisiksi saimme mukaamme vain Alkon jonkun vahvan likööripullon. Sikarikoulu oli kanssa hyvä, siinä kerrottiin sikarin historiaa ja oikea polttamistapa. Tosin sikareita emme saaneet vaan piti ostaa omat alakerran sikarimyymälästä. Mutta hei, aina ei voi voittaa.

Mutta siitä olen ylpeä, että olen käynyt virallisen kossukoulun. Tämän aion myös mainita pyhälle Pietarille aikoinaan, kun se pohtii kummalle puolelle minut sitten laittaa.

Helvetissä on kuumimmat mimmit.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Hienoa Seppo, että liityit kööriin ja anteeksipyyntö sukunimesi akuutin unohtamisesta.

Kommenttisi on aika täydellinen, mutta unohdit, että ne hankalimmat halot eivät ole oksaisia vaan aivan juuresta sahattuja, joissa syyt pystysuuntaan aaltoilevat ja puu on lähes pelkkää öljyistä sydänpuuta. Teininä kokeilin sellaiseen nalliakin. Reikä keskelle poralla, dynamiitin räjäyttämiseen tarkoitettu nalli sytytyslankoineen, sytytyslangan seuraksi hiekkaa ja lanka palamaan. Kyllä se sitä uskoi. Panos tai siis nalli oli sen verran vähän räjähdysainetta sisältävä, että mitään dramaattisempaa ei tapahtunut.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Juu, ei vanhoja peiliovia saa rikkoa.
Peiliovet maksavat hunajaa, jos niitä teettä sellaisiksi mitä nämä vanhat ovat:
- puuta kuivattiin seuraavan sukupolven ovitarpeiksi vinnillä 15 - 20 vuotta. Nehän tehtiin itse, tai kyläpuuseppä teki.
- niissä ei ole käytetty lainkaan liimaa.
- kunnostamaton vanha peiliovi maksaa tänä päivänä 100 - 200 €. Kunnostettu maksakin sitten enemmän. :)
- Venäjänaikaiset, tyylilleen ominaisessa maalissa olevat peiliovet voivatkin sitten maksaa mitä vain.
- Pari-peiliovet ovat haluttua tavaraa. Myös samaan tyyliin rakennetut lasitetut pariovet, jossa alkuperäinen lasitus, ovat sekä arvokkaita, että haluttuja.
Ja lopuksi: Kaikki peiliovet saa korjattua. Tosin näitä korjauksia tehdään vain alan ihmisten toimesta.

Ikkunat onkin sitten pitempi juttu, mutta samat periaatteet pätee.

Henry

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Anteeksi Henry. Se on ainoa peiliovi, johon olen syyllinen.

En muista, milloin se talo oli rakennettu. Vanha kurssikaveri kerran kulki ohi, kun olin pihalla ja tuli kertomaan, että talon oli rakentanut hänen isänsä. Veikkaisin 30- tai 40-lukua. Yläkerta, jossa asuin, oli rakennettu jälkikäteen, kun kattotuolit oli typistetty. Ulkolaudoitus ylhäällä oli todella vino joka suuntaan. Nyt sen paikalla on Chorellin katu, Turun Nummen kaupunginosassa.

Toisessa, ennen 1910 rakennetussa talossa maalasin ikkunat joskus 90-luvun lopulla ja raavin melkein kaikki vanhat maalit pois. Sydänpuuta eikä edes tummunutta mistään. Ne on ikuisia.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Entisaikaan ovet otettiin aina talteen vanhoista rakennuksista ja putsattiin ja maalattiin. Sen jälkeen ne sai uuden kodin, eli vaikka talo on rakennettu vuonna 1921, niin ovet ja jopa ikkunat voi olla vanhempia.

Mitä tulee ikkunamateriaaleihin, niin täällä saaristossa löytyy todella tiukkasyistä puuta. Ennenvanhaan ikkunamatsku otetiin/kaadettiin kallioiden päällä kasvaneista puista. Männyn sydänosa ja sekin sitten katsotaan, että lusto tulee oikeinpäin, eli 'kaareva' puoli lustosta ulospäin.

Nyt ikkunat tehdään höttöpuusta ja saariston "jalopuut" menee selluksi, kun ne eivät ole "suoria". Täällä on opit kadoneet ja Enso päässyt apajille.
Täällä on jokainen puulaji hieman erikoinen - positiiviseen suuntaan, siis erikoispuuta.
Olen sahauttanut koivua Keski- ja Itä-Suomessa, Venäjän Karjalassa, Kirovin, Vologdan ja Moskovan oblasteissa, mutta paras mööpelikoivu löytyi yllättäen täältä saaristosta.
Ja täällä siitä tehdään klapeja!!!

Henry

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Päätin julkaista tämän innoittaneen kirjoituksen jo nyt vaikka tarina ei välttämättä ole päättynyt. Jos siinä jotain oleellista vielä tapahtuu, on se jatkokertomus. Ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen osa osoitteessa: http://rkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107652-matk...

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa